Kestäviä valintoja
Viime aikoina luonto on ilmoittanut meille monin erilaisin tavoin olevansa epätasapainossa. Me ihmiset olemme merkittävässä roolissa tämän epätasapainon syntymisessä. Elintapamme eivät ole olleet kestävät. Olemme kuluttaneet enemmän kuin mikä maapallon rajoissa on ekologisesti kestävää, eli yli luonnonvarojen uusiutumiskyvyn. Mikäli kaikki kuluttaisivat samalla tavoin kuin esimerkiksi me suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa kattamaan tarpeemme. Toisaalta monissa maissa ihmisten perustarpeetkin jäävät usein tyydyttämättä. Tämä kertoo jotain myös sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämättömistä rakenteista. Jatkuvan talouskasvun, kuluttamisen ja menestymisen tavoittelun myötä me ihmiset olemme irtaantuneet luonnosta. Samalla olemme irtautuneet myös itsestämme ja toisistamme. Ihminen ei pärjää ilman luontoa, sen puhdasta vettä ja ilmaa, auringonvaloa ja eliöitä. Ihminen ei pärjää myöskään ilman toista ihmistä. Kaikki luonnon ainutlaatuiset elolliset ja elottomat oliot ovat monimuotoisissa vuorovaikutussuhteissa keskenään. Myös me ihmiset kuulumme tähän elämän ihmeelliseen verkostoon. Meidän tulisi yrittää ymmärtää tämä ja ryhtyä elämään sen mukaisesti. Ohessa olen kirjannut jotain helppoja vinkkejä kestävämpään elämäntapaan. Lista ei ole kaiken kattava, vaan antaa yleisluontoisia ideoita, joista voi valita itselle sopivimmat.

Ravinto
- valitse reilua kasvisruokaa
- suosi kotimaista / lähiruokaa ja luomua
- pidä omaa kasvimaata tai palstaa
- hortoile ja hyödynnä metsän antimia
- valmista ruokasi raaka-aineista
- vältä turhia pakkausmateriaaleja
- hyödynnä energiaystävällisiä ruoanvalmistus- ja säilöntämenetelmiä
- vältä ylikutusta ja ruokahävikkiä
- lajittele sopiva aines biojätteisiin
Liikkuminen
- kävele ja pyöräile
- valitse julkinen liikenne
- hyödynnä kimppakyytejä
- vähennä lentämistä ja laivamatkustamista
- valitse ekologinen auto ja polttoaine
- suosi kotimaan- ja lähimatkailua
- vaali laatua määrän sijaan myös matkustamisessa
- verkostoidu verkossa
Asuminen ja eläminen
- suosi uusiutuvaa energiaa
- säännöstele sähkön ja veden käyttöä
- älä asu liian tilavasti tai ylellisesti
- valitse ympäristöystävällistä
- kierrätä, lajittele, kompostoi
- korjaa, lainaa, vuokraa
- käytä luonnonkosmetiikkaa ja ekopesuaineita
- suosi luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita
- suosi kestokasseja ja -pusseja
- älä roskaa luontoa
Elämäntapa ja -asenne
- vältä ylikulutusta
- jaa ylimäärästäsi
- suosi laatua määrän sijaan
- elä terveellisesti ja tasapainossa luonnon kanssa
- tue luonnonsuojelua valinnoillasi
- ystävysty luonnon kanssa, osoita sille kiitollisuutta
- verkostoidu ja vaikuta luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta.
Hyvinvoiva luonto = hyvinvoiva ihminen
Voit halutessasi tehdä Sitran elämäntapatesti ja lukea lisää kestävistä valinnoista:
https://elamantapatesti.sitra.fi/
https://www.sitra.fi/hankkeet/100-fiksua-arjen-tekoa/#mista-on-kyse